Luonto parantaa

Rakastan metsässä liikkumista. Kesän kohokohta on metsävadelmien poimiminen. Kaikki marjaretket ovat mukavia, mutta vattu vie voiton. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia myös sienien runsaudesta. Jo pelkkä kävely metsässä virkistää ja tekee hyvän mielen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metsä on tunnetusti terveyttä edistävä ja meille suomalaisille erityisen tuttu. Metsäterapia on jopa hoitomuoto. Vaikka luonnossa liikkumisen vaikutusta on tutkittu, ei ole saatu selville miten luonto vaikuttaa ihmisen aivoihin. Tiedetään, että aivosähkökäyrässä tapahtuu muutoksia, verenpaine alenee ja stressi laskee. Tampereen yliopiston psykologianprofessori Kalevi Korpela on todennut, että jo 40-50 minuutin kävely metsässä päivittäin riittää parantamaan potilaan tarkkaavaisuutta ja mielialaa.

Myöskään luontaishoitojen parantavia tekijöitä ei ole pystytty todistamaan tieteellisesti. Kuitenkin monet saavat niistä apua esim. unettomuuteen, stressiin, kipuihin ja jopa hedelmättömyyteen.

 

Terveys on kokonaisvaltaista hyvinvointia. Sairastumista pelkääviä ihmisiä olen kehottanut noudattamaan terveitä elämäntapoja, kuten terveellistä ruokavaliota, säännöllistä liikuntaa ja kohtuullisesti nautintoaineita. Jos vielä sittenkin tulee sairauksia, syy ei ole itsessä. Kannatan luonnollista elämää ilman turhia tabletteja. Vitamiinit on parasta saada ruuasta, silloin ei ole yliannostuksen vaaraa. Puutostiloissa ja sairauksissa voi vitamiineista ja hivenaineista tosin olla apua.

Kehotan myös kaikkia asiakkaitani käymään kerran vuodessa verikokeissa varmuuden vuoksi ja lähetän heidät lääkäriin, jos epäilen jotain vakavaa. Lääketieteen ja luontaishoitojen ei tarvitse olla kilpailevia vaihtoehtoja vaan toistensa täydentäjiä.