Kannustuksen merkitys

Muistelen lapsuuden ja nuoruuden ajan kokemuksiani, joilla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus elämääni.

Olen kuullut, että isä jaksoi kannella minua vauvana paljon öisin. Saatoin itkeä pitkiäkin aikoja, koliikkivauva kun olin. Tästä syystä olin kuulemma oikea sylivauva, ja sain osakseni paljon lämpöä ja rakkautta. Vanhempieni lisäksi minua hoitivat isosiskoni, mummo ja naapurin Iita.

Äiti kannusti minua ja siskojani elämässä eteenpäin ja opiskelemaan. Hän laittoi meidät myös esiintymään kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin. En olisi halunnut oppikouluun, mutta äiti passitti pääsykokeisiin. Isä opetti meille matematiikkaa, kun laskut eivät luonnistuneet. Lukioon läksin jo omasta halustani.

Kansakoulussa opettajani kehui ja kannusti minua kuvaamataidossa ja musiikissa. Sainkin esittää yksinlaulua kaikissa koulun juhlissa. Opettaja laittoi myös osallistumaan  kulttuurikilpailuihin ja niistä minulla on muistona kaksitoista lusikkaa. Koulunkäynti ja opiskelu on ollut minulle aina mieluisaa.

Ensimmäisessä työpaikassani apteekin kesäharjoittelijana sain kannustusta Helena-proviisorilta. Hänellä oli ihmeellinen taito ilahduttaa ja kannustaa tällaista arkaa ja jännittävää aloittelijaa. Sain käyttää myös hänen hienoa vaihdepyöräänsä, kun vein paketin matkahuoltoon. Hän kertoi omia kokemuksiaan siitä, kun hänellä oli ollut alkussa vaikeaa apteekkityössä. Hän suhtautui ymmärtäväisesti ja oli aina tukenani.

Ensimmäisessä farmaseutin työpaikassani Turun seudulla tutustuin rouva Rantaseen, joka oli minulle kuin äiti maailmalla. Hän kutsui syömään ja erilaisiin tilaisuuksiin. Hän jopa lupasi, että voin viettää joulun heidän perheensä kanssa, jos joudun päivystysvuoroon. Nautin käynneistä heidän kotonaan, joka oli todella hieno.

Kannustus on joskus vaikeaa ja pitkäjänteistä puuhaa. Sillä saa kuitenkin paremman tuloksen kuin moittimalla ja huutamalla. Tämän kun johtajat, opettajat ja vanhemmat muistaisivat. Olemme kaikki erilaisia. Toiset ovat arkoja ja herkkiä ja vaativat erilaista kohtelua kuin luonteeltaan  reippaammat. Kannustetaan toisiamme aina ,kun siihen on tarvetta. Myös meidän päivästämme tulee silloin parempi.

Kun tapaamme ihmisen, joka on masentunut, pitäisi aina muistaa, että häntä on ehkä kohdeltu väärin, käskytetty, vaadittu ja huudettu ilman rakkautta ja myötätuntoa. Voimme kaikki omalla toiminnallamme nostaa tällaisia ihmisiä kohti parempaa ihmisarvoa. Tällä tavalla kasvatettu ihminen vaatii itseltään liikaa ja on suorittaja, joka ei nauti työstään tai sitten on luopunut kokonaan yrittämästä.

Vyöhyketerapia on erinomainen hoito antamaan rentoutusta, mutta se auttaa myös henkisiin vaivoihin, koska sen vaikutus on kokonaisvaltaista. Joskun on ihana hemmotella itseään, varsinkin kun elämässä on stressaava tai rankka jakso. Hoidettava voi kertoa huoliaan ja hoitaja voi kuunnella tai neuvoa. Voidaan myös olla ihan hiljaa tai kuunnella musiikkia asiakkaan toivomuksen mukaan.